Tässä tulee muutamia ajatuksia ja tietoja Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän tilanteesta Davidin kertomana.

 ”Meitä oli Maltalla kokoontuneena 500 osallistujaa.  Olin perjantain pääpuhuja aiheesta: Soihdun siirtäminen tai jakaminen.  Samana iltapäivänä puhuin työstämme ja islamista Ranskassa.  Puhuimme myös Tunisian, Marokon, Algerian ja Egyptin tapahtumista. Olimme kaikki tietoisia siitä, mitä on tapahtumassa näissä arabimaissa.  Ihmiset kapinoivat johtajiaan vastaan, jotka ovat olleet presidentteinä yli 30 vuotta.  Epäoikeus ja nujertava valta johtaa aina tällaiseen kauheaan tilanteeseen.  Mutta miten sitten on kristittyjen laita, jotka elävät näissä maissa?

Vastaus, jonka sain tunisialaisilta, marokkolaisilta, algerialaisilta ja egyptiläisiltä on sama: 'Herra on hyvä.  Hän suojelee meitä ja Hänellä on varmasti jotakin kerrottavaa meille.  Tässä dramaattisessa tilanteessa Herra vahvistaa uskoamme ja toivoamme.  Koko maailma tietää nyt, että pahat johtajat eivät ole ikuisia.  Heidän loppunsa on häpeällinen.'

Tähän saakka vain yksi kristitty veli (Fethi – Marja-Liisa on kertonut aiemmin jo hänestä) menetti työnsä, koska ravintola, jossa hän työskenteli johtajana, poltettiin.  Yksi tunisialainen pastori sanoi kuinka surullista on nähdä hänen oman kansansa kärsivän ja taistelevan rauhan puolesta.  Se näyttää niin inhimilliseltä ja heikolta, mutta kyseessä on ihmisten huuto heidän totalitaarisia johtajiaan vastaan.  Tämä pastori sanoi myös: 'Mitä meidän kristittyinä pitäisi sitten tehdä?  Huudammeko, kuten toiset, oikeuksiemme puolesta vai tuleeko meidän olla hiljaa ja kuunnella, mitä Herra haluaa sanoa meille?”  Kuitenkin jotkut kristityt menivät kaduille ihmisjoukkojen keskelle kovaäänistä käyttäen pyytäen vapautta.  Itse asiassa tämä on tarkalleen se, mitä tunisialaiset kristityt haluavat.  Uskonnonvapautta ja vapautta ilmaista itseään.  Vapautta saada omia seurakuntia ja kirkkorakennuksia sekä raamattukouluja.  Vapautta saada perustaa laillisia yhdistyksiä.

Marokkolaiset kertoivat ruumiillisesta ja henkisestä kärsimyksestä.  Perheitä on pidätetty ja pidetty poliisilaitoksilla monia tunteja uhkauksia ja solvauksia kuunnellen.  Joitakin on siellä lyöty.  Joidenkin täytyy palata poliisin luo kerran viikossa ilmaisemaan allekirjoituksellaan olevansa omassa kaupungissa tai kunnassa.  Jotkut muut eivät voi saada takaisin passejaan, koska Marokon viranomaiset takavarikoivat ne.

Kristityt, jotka julistavat Jumalan evankeliumia esimerkiksi television kautta, eivät voi palata Marokkoon.  Yksi veli sanoi: ’Me kärsimme kristittyjen veljiemme ja sisartemme tähden, joita nöyryytetään.  Me kärsimme myös oman kansamme vuoksi, joka kuolee ilman Kristusta ja Hänen toivoaan.  Me kärsimme hallitustemme epäoikeudenmukaisuuden ja tyrannian tähden.  Se kieltää ihmisiltä vapauden.’  Mitä on jäljellä?  Toivo ja rukous.  Tämä on jäljellä Pohjois-Afrikan kristityillä ja he pyytävät meitä jakamaan sen kanssaan.

Näitä todistuksia sain suoraan kristityiltä, jotka olivat voineet matkustaa Maltalle osallistuakseen vuosikonferenssiin nimeltään ’BlueMed’.  Se on tapaaminen, jonne muslimien keskuudessa todistavat lähetysjärjestöt voivat tulla ja kertoa kokemuksistaan.  Ihmisiä tuli monista maista mukaan lukien Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä.  Radio- ja televisio-ohjelmamme kuuluvat tässä osassa maailmaa.  Olemme kiitollisia Herralle Jeesukselle, Jumalallemme ja Vapahtajallemme, joka sallii meidän käyttää näitä kommunikaatiovälineitä yhdessä internetin, ’skypen’ ja tekstiviestien kanssa, kertoaksemme totuuden.  Mitä me kuulemme kapinoivilta arabeilta näissä sekasortoisissa maissa on huuto demokratian, ilmaisuvapauden, vapauden tehdä työtä ja muuttaa vapaasti, elämisen vapauden puolesta.  Kristillinen media tietää nämä tarpeet ja ymmärtää protestin, koska me kerromme totuuden ihmisille.  Samalla hetkellä sanomme itsemme irti islamin aikaansaamasta horrostilasta ja aivopesusta.