Tänään meillä on taasen vapaapäivä, sillä Ranskassa vietämme ensimmäisen maailmansodan päättymisen vuosijuhlaa.  Se alkaa kohta sotana jäämään unhoon, koska kuulemani mukaan viimeinenkin näiltä ajoilta elossa ollut henkilö on kuollut Englannissa.

Ranska on nyt ottanut uuden käytännön, että meidän aikamme "sodissa" tai pikemminkin rauhansäilyttämistehtävissä kuolleiden nimet kaiverretaan myös näkyviin kaatuneitten muistolaattoihin.  Esim. Afganistanissa kuolleet ranskalaissotilaat saavat nimensä näkyviin tällä päätöksellä.  He eivät ehkä suorastaa puolustaneet maataan, mutta ehkä koko maailmaa.

Tarkoitukseni ei ollut ryhtyä kovin tunteelliseksi, mutta tällaisena päivänä en voi olla ajattelematta omaa isääni, isoisääni, setiäni, enojani jne.  Myös Davidin isä on sotinut Ranskan armeijan palveluksessa.

Tämä ei nyt ollut kovin hengellistä, mutta tänään tuntui tältä.