Kuitenkaan en osannut mennä kirkkoon enkä lukea Raamattua tai lähestyä muita kristittyjä.  Olin päättänyt olla vastaanottamatta entisiä ystäviäni, paitsi Franck Kofi’a, joka oli pyytänyt apuani, koska hän ei tiennyt minne mennä.  Annoin hänen asua luonani ja autoin häntä taloudellisesti monien viikkojen ajan, kunnes hän saattoi lähteä pois tyytyväisenä.  Helmikuussa 1972 luovuin työstäni meksikkolaisessa ravintolassa.  Muutamien viikkojen jälkeen löysin työtä yhdestä Lontoon suurimmista kaupoista, jolla oli jotakin erityistä, mitä mikään toinen kauppa tai korkea rakennus ei omistanut : suuri puutarha kuudennen kerroksen katolla.  Kauppa oli nimeltään Derry and Tom’s.  Kaupan ”Roof garden’iin” (kattopuutarhaan) pääsystä tuli maksaa.  Olin siellä pääpuutarhuri.  En ollut työskennellyt koskaan puutarhassa.  Paikka sijaitsee High Street Kensington’illa.  Sitä kutsuttiin myös « Babylone on roof garden’iksi ».

 

Korkealla olevasta puutarhastani minull oli näköala Lontoon kaikkiin neljään kulmaan.

Kadun toisella puolella näkyi kirkon risti ja toisella puolella kuningattaren palatsi.  Puutarhassa oli kolme osaa: Puisto (Wooden garden), jossa oli ravintola, joki ja hedelmäpuita istutettuina sinne tänne kauniin ruohikon keskelle; The Tudor garden kaikenlaisine ja värisine ruusuineen, jotka täyttivät tämän alueen tuoksullaan; ja espanjalainen puutarha suihkulähteineen, palmuineen ja pelargooneineen, andalusialaisine kaakelointeineen ja lisänä vielä eksoottiset häkkilinnut.  Tässä suurenmoisessa terassipuutarhassa oli myös sorsia ja puiden välissä virtaavassa joessa oli karppeja ja suuria kilpikonnia.  Puut tuottivat myös hedelmiä.  

 

Minulle tällä kaikella oli tärkeä merkitys : Sohon likaisesta ja kuumasta maanalaisesta ravintolan keittiöstä, jossa tein työtä ilman pienintäkään iloa, päädyin yli kaupungin näkyvään rehevään puutarhaan.  Paikka oli puhdas ja rauhallinen Lontoon keskustassa.  Päädyin pimeydestä valoon, kuolemasta elämään.  Palkkani oli kaksinkertainen verrattuna ravintolassa saamaani palkkaan.  Olin jopa vuokrannut ison huoneiston.  Ja Herra Jeesus lisäsi iloani tuomalla minun luokseni myös nuoren tytön, Marja-Liisan, Kauhajoelta Lontooseen.  Oli toukokuu vuonna 1972.  Marja-Liisa ja minä kiinnyimme toisiimme hyvin nopeasti.  Hän oli Lontoossa yhden helsinkiläisen ystävänsä (Pirkko) kanssa parantaakseen kielitaitoaan.  Kumpikin olivat töissä hotellissa.   

 

Suomeen paluunsa jälkeen Marja-Liisa kirjoitti minulle säännöllisesti kirjeitä ja minä tein samoin.  Koko tuon kesän ajan rukoilin Herraa Jeesusta auttamaan minua, että voisin päästä Marja-Liisan luo, jos se oli Hänen tahtonsa.  Ja Jumala johdatti minut Suomeen saakka.  En tiennyt missä tuo maa oli.  Euroopan karttaa käyttäen lähdin matkaan Belgian kautta, sitten Hollantiin, jossa menin pyytämään läpikulkuviisimia Saksan konsulaatista, mutta vanha naishenkilö, joka oli syyttä vihainen minulle, otti minut huonosti vastaan.  Hän pyysi minua poistumaan toimistostaan.  Olikohan hänen ajatuksissaan palestiinalaisten terroristien attentaatit israelilaisia yleisurheilijoita vastaan Munchen’in olympiakisoissa?  En tiedä.

 

Kuin minua lohduttaakseen taivaallinen suojelijani johdatti minut Amsterdamissa retkeilymajaan, jossa vietin ensimmäisen yöni kolmen nuoren israelilaisen kanssa, jotka kertoivat minulle olevansa sotilaita, jotka matkustivat Euroopassa.  Olimme kaikki neljä samassa huoneessa.  Esittelin itseni ja sanoin olevani marokkolainen kristitty.  Aamulla he olivat lähteneet ennen heräämistäni.  Ja illalla nousin Amsterdamissa Göteborgiin, Ruotsiin, menevään laivaan.  Tällä kertaa matkaseuranani olivat amerikkalaiset sotilaskarkurit, jotka kieltäytyivät lähtemästä taistelemaan Vietnamiin.