Olen aivan kykenemätön olemaan ajattelematta jatkuvasti tuota arabimaailman tilannetta...  Perjantaina tapasin yhden algerialaisen ystävän, joka välitti Algerian kohdalla aika tavalla synkän näköalan.  Hänen näkemyksensä mukaan Algerian nykyisen hallituksen tulee pysyä paikallaan tai sitten islamveljeskunta tai muuten ääri-islamilaiset ottavat vallan.  Tämä ystävä asuu noin puolet ajastaan Algeriassa ja toisen puolen Ranskassa, joten hän tietää hyvin mistä puhuu.  Kahdesta pahasta on valittava pienempi.

Libyan tilanne askarruttaa kovasti.  Tämän aamun tietojen mukaan 133 on jo kuollut puhumattakaan haavoittuneista.  Valtionjohtajan poika uhkaili aamu-uutisissa täydellä sisällissodalla.  EU on puuttumassa asioihin aseellisen vallankäytön häikäilemättömyyden takia.  Myös internetiin pääsyn estäminen ja kännyköiden käytön esto maassa on ärsyttänyt jopa EU:a

Marokossakin on reagoitu mielenosoituksella, mutta suuria mellakoita ei toistaiseksi ole ollut.

Jälleen olen kuunnellut korva tarkkana sosiologien puheita televisiossa.  Realistiselta kuulosti se, että tuskin tässä liikkeessä valta siirtyy uusille johtajille.  Entisten johtajien vaan täytyy suostua toimimaan jossain määrin kansan edun mukaisesti.  Lievityksiä on jo tapahtunut.  Ruokatavaroiden hintoja on laskettu tietyissä maissa, valtiovalta tukee jokaista perhettä tietyllä rahasummalla toisessa maassa, kymmeniä vuosia jatkunut poikkeustila on poistettu jne.  Mitä ilmeisimmin asioita muuttuu, sillä nyt on ylitetty raja, joka on ollut tähän saakka koskematon.  Ihmiset tietävät voivansa muuttaa asioita.  Heidän ei enää tarvitse kuuliaisesti tyytyä osaansa.  Pitkälti pelkästään uskonnon varjolla hallinnut valtionjohto on menettänyt sädekehänsä.  Mutta jännityksellä katsomme tulevaisuuteen ja mihin saakka päästään.  Uskonnon- ja mielipiteiden vapaus on vielä kaukana.  Sitä johtajat tuskin ovat kauheimmissakaan pelkotiloissaan vielä ajatelleet.