«voimistaa kansallistunnetta antaen arvoa arabina olemiselle sekä islaminuskolle», ehdottaa kristinuskon etenemisen edessä marokkolainen Istiqlal-puolue , joka kutsuu «tukemaan marokkolaisia yhdistyksiä, jotka työskentelevät islamin edistämisen eteen sekä tukemaan imameja ja koraania opiskelevia ryhmiä. Valtio ei voi yksin selvitä näistä käännytysyrityksistä ja tarvitsee yhteiskunnan tukea näiden toimien tarkkailuun». 

Tämän päivän kysymys Marokossa on kuinka hallita kristinuskon leviämistä maassa.  Ennennäkemättömän vaikeaksi tilanteen tekee se, että virallisesti kristillistä yhteisöä ei ole Marokossa ollut Rooman ajan jälkeen.   

Tuloksena pohdinnoista painostus marokkolaisia kristittyjä kohtaan on lisääntynyt siinä määrin, että ryhmä, joka kokoontuu nimellä « Union mondiale des chrétiens marocains » (nimi ja ryhmä ovat luonnollisesti epävirallisia) on pyytänyt hallitusta lopettamaan 

«kaikenlaisen turvallisuuden nimessä tehdyn systemaattisen häirinnän, pidätykset, vankilarangaistukset, joiden ainoana tarkoituksena on nöyryyttää kristittyjä ja painostaa heitä pakottamalla luopumaan uskonnollisista vakaumuksistaan».  

He haluavat ennen kaikkea

«marokkolaisten kristittyjen olemassaolon tunnustamista, heille oikeutta harjoittaa uskontoaan ilman häirintää ja rajoituksia».

Lopuksi he pyytävät marokkolaisille vapautta

«kääntyä haluamaansa uskontoon mukaan lukien myös kristinusko».  

Khalid Naciri, hallituksen edustaja, arvostelee katekismuksen yhteensopimattomaksi suvaitsevaisuuden kanssa,

«julkisen vallan velvollisuus on pysyä sen yleisen mielipiteen kanssa samalla tasolla. Emme voi sallia itsemme leikkiä tulen kanssa».

«Minun täytyy taata uskonnonvapaus ja tarkennan tässä, ei ainoastaan muslimien uskonnonvapautta. Kolme uskontoa, islamilainen, juutalainen ja kristillinen, voivat ilmaista itseään vapaasti, turvallisesti ja tyynesti.»

Tämä kuningas Mohammed VI:n Figarolle (ranskalainen päivälehti) vuonna 2001 antama lausunto oli melko ekumeeninen,  mutta ei toteutunut käytännössä: muutamien vuosien aikana eri kansallisuuksiin kuuluvien kristittyjen ”saarnaajien” maastahäädöt ovat moninkertaistuneet ( yli 130 pyydettiin poistumaan maasta yksinomaan vuonna 2010).