Ensimmäinen talveni Suomessa oli jäätävä ja päivät lyhyet.  Ensimmäistä kertaa näin ihmisten kulkevan jäätyneiden järvien päällä.  Toiset hiihtivät, toiset ajoivat autoillaan.  Ajattelin : Nämä suomalaiset ovat hulluja.  Tarvitsin tietyn määrän rohkeutta uskaltaakseni itse kävellä jäätyneellä järvellä.  Mutta Suomen ilmaston yllätykset minulle eivät olleet loppuneet.  Toukokuusta lähtien näin päivien pitenevän päivä päivältä, kunnes yö katosi.  Se oli suurenmoista!  Marja-Liisa oli oikeassa kirjoittaessaan minulle, että pitäisin Suomesta.

Hän sanoi myös tekevänsä minulle kakkuja.  Totta on, että Suomi on kaunis ja Marja-Liisa teki minulle hyviä kakkuja.

 

Olen aina sanonut syntyneeni Lontoossa ja tulleeni Suomeen lapsena.  Marja-Liisan vanhempien vastaanotto oli hyvä.  Hänen isänsä opetti minua ajamaan traktoria.  Opin myös nauttimaan navettatöistä, pelto- ja metsätöistä, kärpäsistä ja sääskistä huolimatta.

 

Nekalasta muutimme Peltolammille Tampereella.  Avioitumisemme jälkeen emme enää tavanneet Marja-Liisan ystäviä, mutta hänellä oli edelleen kommunistisia ajatuksia.  Siitä huolimatta hän kuunteli mitä puhuin Jeesuksesta Kristuksesta ja antoi minun rukoilla ennen ruokailua.  Hän tuli kanssani kirkkoon, mutta ei uskonut Jeesukseen Kristukseen.  Vain hänen isoäitinsä oli uskova.  Hänen vanhempansa työskentelivät raskaasti maatilallaan.  Hänen veljensä, Osmo, yritti toisinaan todistaa kirjojensa avulla, että hebrealaisten ja kristittyjen Jumala oli muiden jumalien kaltainen.  En kokenut näitä keskusteluja tärkeiksi, koska tullessani sieltä mistä olin tullut, en halunnut tietää kenestäkään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta.  Mutta Jumalalla oli aikansa Marja-Liisalle ja jokaiselle hänen perheensä jäsenelle myös.

 

Yhtenä sunnuntai-aamuna, poistuessamme Aleksanterin kirkosta Tampereella, Marja-Liisa itki.  Kysyin miksi hän itki.  Hän vastasi minulle saarnan koskettaneen häntä ja hän oli tajunnut Jeesuksen Kristuksen olevan todellisen ratkaisun ihmisen kurjuuteen.  Hän sanoi uskovansa nyt Jeesukseen.  Saarnan raamatunjae oli Matteus 11:28.  Tämän kuullessani olin maailman onnellisin ihminen.  Kävin itse kirkossa, koska rakastin kirkkoa, vaikka en ymmärtänyt kieltä.  Menin sinne rukoilemaan ja laulamaan suurenmoisia virsiä, joita lauloin vaikka en lausunut aina sanoja oikein.  Mutta tuona sunnuntai-aamuna taivaallinen Isämme antoi minulle parhaimman häälahjan kirkossaan: Vaimoni liittyi minuun samassa uskossa, toivossa ja rakkaudessa Herraamme Jeesukseen Kristukseen.