Tänä aamuna tietysti meille läheisestä maasta kotoisin oleva työtoverimme, Sara, joutui lähtemään kotimaahansa viikoksi.  Hänen isänsä on ollut jo pitkään diabetestä sairastava (onkohan suomeni nyt kohdallaan?).  Ja ollut jo pitkään sitä hyvin vakavasti.  Nyt tuntuu, että sydän myös on kärsinyt, joten hän joutui sairaalaan ja siinä tilanteessa pyysi Saraa ja koko hänen perhettään tulemaan käymään kotimaassa.  Koko perheen lähtö ei ollut mahdollista, joten Sara lähti yksin.

Vanhempien sairastaminen on ollut ja on monelle lähetystyöntekijälle raskas elettävä, kun kaikkia tapahtumia joutuu katsomaan kaukaa.  Luonnollisesti se on raskasta myös kotimaassa oleville läheisille.  Lähetystyöntekijä ei pysty lähtemään tapaamaan läheisiään aivan helposti.  Monet kerrat hän joutuu myös olemaan tietämätön monista yksityiskohdista, jotka sitten ahdistavat kovin mielenrauhaa ja mielikuvitus lentää useimmiten kaikkein pahimpaan.  Myös lapset kokevat ahdistusta: miten voi rakas isoisä, jota ei pääse katsomaan.

Rukoile Saralle voimia tähän vierailuun ja perheelle täällä siunausta äidin ollessa poissa.  Aviopuoliso Brahim ei myöskään voi kovin hyvin.  Hänellä on unessa niitä hengityksen pidätyksiä (taas kirjoitan näin tyhmänä), joihin nyt kokeillaan happilaitetta.