Hetken kuluttua aloin tuntea oloni hyväksi.  Tunsin rauhallista iloa ja lämpimän rauhantunteen itsessäni.  Oli ensimmäinen kerta, kun tunsin tällaisen olotilan.  Minussa ei ollut enää pelkoa, ei enää syyttäviä ajatuksia, ei häpeää, en tuntenut enää pahuuden pitävän minusta kiinni, mutta tunsin varmaa toivoa ja suurta iloa. 

 

Kun sitten mietin mitä tuona iltapäivänä oli tapahtunut, en tuntenut minkäänlaista syyllisyyttä tai pelkoa siksi, että olin rukoillut Jumalaa ”Jeesuksen Kristuksen Hänen Poikansa” nimessä.  Minä, muslimi Lontoossa, sen sijaan olin vakuuttunut, että tästä lähtien kuuluin Jeesukselle Kristukselle.  Hän on todella minulle rakas, ystäväni, Herrani, Jumalani, Vapahtajani, Isäni.  Elämäni oli todellakin löytänyt tarkoituksensa ja stabiiliuksen; tulevaisuuteni oli Jumalan Pojan hyvässä ja lujassa kädessä.  Yksistään Herran Jeesuksen Kristuksen nimi oli riittänyt minulle.

 

Sen jälkeen pesin huoneeni ja menin peseytymään.  Sitten istuin kirjoittamaan vanhemmilleni ilmoittaakseni heille tämän hyvän uutisen: että uskon Jeesukseen Kristukseen, joka on todellakin Jumalan Poika.  Hän kuoli todellakin ristillä pelastaakseen meidät ja nousi kuolleista kolmantena päivänä.  Olin antanut elämäni Hänelle.  Luotin yhteen kahdesta minua vanhemmasta veljestäni tai sisareeni Casablancassa, että he kääntäisivät kirjeeni lukutaidottomille vanhemmillemme.  Kirjoitin heille myöhemmin jatkosta ja kirjoitin heille säännöllisesti.  En tiedä mitä veljeni tekivät.  Joka tapauksessa yhtenä päivänä yksi veljistäni vastasi minulle kuivasti sanoen, että minun tulee lopettaa näiden asioiden kirjoittaminen.  Olen neljänneksi vanhin veljistäni ja nuorin kaikista on sisareni.

 

Elämäni oli todella täynnä iloa Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa ja halusin koko maailman sen tietävän perheestäni alkaen.  Olin kertonut myös meksikolaisen ravintolan johtajalle ja hänen vaimolleen, missä siis työskentelin, että olin antanut elämäni Jeesukselle Kristukselle, mutta kummatkin katsoivat minua hämmästyneinä.  Olin sanonut saman iloisesti ravintolan (La Cucaracha) pääjohtajalle ja hän puolestaan sanoi minulle: Hyvä.  Kaikille ystävilleni Lontoossa olin kertonut myös antaneeni elämäni Jeesukselle Kristukselle.  Gwen oli muuttanut ennen kääntymystäni, joten en voinut asiaa kertoa hänelle.  Tapasin hänet uudelleen vasta kesäkuussa 1971, jolloin hän kertoi minulle menneensä Australiaan "Jeunesse en Mission’in” kanssa.  Elämäni oli ottanut uuden rytmin uudessa suunnassa uutta toivoa täynnä Jumalaa kohtaan ja myös todellista iloa täynnä Jeesuksessa Kristuksessa.